Pohdintaa asiantuntijuuden vastuusta

Voiko opettaa sellaista, mitä ei ole itse kokenut?

Pohdintaa asiantuntijuuden vastuusta

Kun valitsemme koulutusta, polkua uuden oppimiseen tai asiantuntijaa, jonka puoleen kääntyä, seisomme nykyään usein runsaudenpulan äärellä; Koulutustarjontaa myös psykofyysisyyden sisältöihin liittyen on enemmän kuin koskaan, ja markkinoinnin kieli on hiottua. Mistä ja miten siis tunnistaa, mikä on asiantuntijuuden ja kouluttamisen syvin ydin? Erityisesti vaativilla terapia-, ohjaus- ja kehomielialoilla herää kysymys: Missä kulkee teoreettisen tiedon ja aidon, eletyn osaamisen raja?

Kysymys ei ole kuitenkaan uusi; Jo pitkään auttamisaloilla on ollut käytössä tieto siitä, että syvällinen asiantuntijuus rakentuu kokemuksen, reflektion ja teorian vuoropuhelussa — ei pelkästään tiedon jakamisessa ja omaksumisessa (Kolb, 1984; Schön, 1983). Siksi kysymys kuuluu: Voiko kouluttaja ohjata toista ihmistä sellaiseen syvyyteen, jossa ei ole itse koskaan vieraillut? Voiko opettaa vaativaa menetelmää tai ohjata monisäikeistä terapeuttista prosessia, jos, tai kun ei ole itse kulkenut sitä pitkää erikoistumisen ja itsetutkiskelun polkua, jota opiskelijoilta opettajana tai kouluttajana kuitenkin edellyttää?

Kouluttajan vastuu: turvallisuus, eettisyys ja inhimillinen arvostus

Ammatillisissa täydennyskoulutuksissa opettajien ja kouluttajien työ perustuu etenkin erityisosaamiseen, kokemukselliseen tietoon ja käytännön asiantuntijuuteen. Kouluttajat toimivat sekä asiantuntijarooleissa että ammatillisen kehittymisen tukijoina ja heidän hiljainen tietonsa, kliininen kokemuksensa sekä kykynsä toimia monimutkaisissa vuorovaikutustilanteissa ovat keskeisiä erityisesti silloin, kun opetetaan ja ohjataan kehollisia, emotionaalisia tai tilanteisesti herkkiä prosesseja. Psykofyysisessä työskentelyssä kouluttajan toteuttama opetus rakentuu koetulle kokemukselliselle prosessille, hiljaiselle tiedolle, eettiselle vastuulle sekä kyvylle ohjata tunnesäätelyä ja vaativiakin kehollisia prosesseja (mm. Toom, 2022).

Kouluttajana toimivan ammattilaisen tärkein tehtävä ja suurin vastuu ei ole vain ajankohtaisen ja näyttöön perustuvan tiedon jakaminen, vaan turvallisuuden, eettisyyden ja inhimillisen arvostuksen johdonmukainen ja poikkeukseton vaaliminen; Tämä näkemys on linjassa terveydenhuollon eettisen tutkimuksen kanssa, jossa korostetaan ammattilaisen velvollisuutta toimia oman osaamisensa rajoissa ja suojella asiakkaan hyvinvointia (Beauchamp & Childress, 2019). Psykofyysisessä ja muussa laaja-alaisessa auttamistyössä tämä tarkoittaa ennen kaikkea omaa käytyä ja koettua kokemuksellista prosessia, kliinistä selkärankaa sekä kykyä kohdata ja arvostaa erilaisuutta — taitoja, jotka rakentuvat vain pitkäjänteisen ammatillisen kasvun ja monipuolisen käytännön työn kautta.

Erilaisuuden arvostaminen on asiantuntijuuden ydintä

Kyky kohdata ja arvostaa erilaisuutta merkitsee asiantuntijuutta, joka ei ole vain luetun kautta viestimistä tai jonkun tietyn metodin muistista tai manuaalista toistamista, vaan erityistä ja kestävää kykyä nähdä jokainen ihminen uniikkina, ainutlaatuisena ja arvokkaana. Tutkimus osoittaa, että aito asiantuntijuus ei ole vain teknistä osaamista, vaan kykyä soveltaa tietoa joustavasti ja sensitiivisesti erilaisissa muuttuvissa tilanteissa (Benner, 1984; Higgs & Titchen, 2001).

Kun opettajalta tai kouluttajalta puuttuu taito kohdata erilaisia tapoja olla, tuntea ja kokea, opetus voi kaventua pelkäksi muotiksi, johon jokaista yksilöä yritetään mahduttaa. Ammatillista kasvua tukevan kouluttajan on kuitenkin kyettävä toistuvasti luomaan tila, jossa jokainen opiskelija tulee nähdyksi, arvostetuksi ja kohdatuksi omana arvokkaana itsenään – eikä kelvatakseen vain kopiona opettajastaan.

Oma kokemuksellinen prosessi: tie sokeiden pisteiden tunnistamiseen

Oman kokemuksellisen prosessin eläminen on ainoa tapa tunnistaa omat sokeat pisteensä. Reflektiivinen työskentely on keskeinen osa ammatillista kasvua, ja sen puute voi heikentää sekä oppimis- että asiakasturvallisuutta (Finlay, 2008; Schön, 1983), sillä ilman tätä syvää itsetuntemusta on vaarana, että opettajana tai kouluttajana toimiva tulee siirtäneeksi omia käsittelemättömiä teemojaan opiskelijoihinsa; Kyseessä on ennakoitavissa oleva, mutta huomioimattomana jopa vaarallinen ilmiö, josta psykoterapian ja kehollisen työn kirjallisuus varoittaa toistuvasti (Ogden, Minton & Pain, 2006; Fuchs, 2012.)

Kliininen selkäranka: hiljainen tieto, jota ei voi lukea kirjoista

Aitoon ammatilliseen erityispätevyyteen sisältyvä kliininen selkäranka kuvastaa sitä hiljaista tietoa, joka syntyy ainoastaan tuhansista tunneista aitojen ilmiöiden sekä monenlaisten ihmisten ja inhimillisten tarpeiden ja toiveiden äärellä työskentelystä; Muuta tietä siihen tuskin on.

Hiljainen tieto on keskeinen osa erityisesti terveydenhuollon asiantuntijuutta, ja se rakentuu vain pitkäaikaisen käytännön työn kautta (Eraut, 2000). Hiljainen tieto on ymmärrystä siitä, että ihminen on aina herkkä kokonaisuus, jota ei kohdata kalvosarjojen, vaan aidon läsnäolon kautta.

Mihin suuntaan olemme menossa?

Olen pohtinut, mitä tapahtuu, jos tai kun opetus- ja kouluttajavastuuta siirtyy tahoille, joilla ei ole tätä laaja-alaista työkokemusta ja henkilökohtaista kasvuprosessia jopa lainkaan taustanaan; Opettajat ja kouluttajat toimivat kuitenkin aina myös malleina ja tutkimus osoittaa, että oppijat omaksuvat kouluttajaltaan paitsi tiedon, myös tavat kohdata, säädellä ja olla vuorovaikutuksessa (Levett-Jones et al., 2010).

Jos opettaja tai kouluttaja ei itse kykene arvostamaan erilaisuutta tai reflektoimaan omaa toimintaansa, mitä hän silloin opettaa tuleville auttamistyön ammattilaisille?

Aito asiantuntijuus on eettinen valinta

Uskon, että aito asiantuntijuus on aina myös eettinen valinta; Se on lupaus siitä, että emme tarjoile myöskään oppijoille pintaa, kun kyse on ihmisen syvimmistä prosesseista. Aito asiantuntijuus on sitoutumista siihen, että oma osaaminen on ajankohtaisesti riittävää, aina kokemuksellista ja jatkuvasti edelleen kehittyvää.

Mitä ajatuksia tämä Sinussa herättää?

Ovatko opettajan tai kouluttajan oma erikoistuminen, koettu ja eletty kokemuksellisuus ja kyky kohdata erilaisuutta Sinulle tärkeitä kriteerejä, kun valitset, kenen oppiin lähdet?

Stooripalveluista

Suomen Fysioterapeutit ry on myöntänyt Sanna Rantalalle sekä Psykofyysisen fysioterapian erityispätevyyden että Terveyden edistämisen erityispätevyyden; Nämä tunnustukset kertovat syvällisestä ammatillisesta osaamisesta, dokumentoidusta valtakunnallisten arviointikriteerien täyttymisestä, pitkäjänteisestä ammatillisesta kehittymisestä, laajasta työkokemuksesta sekä vahvasta asiantuntijuudesta – osaamisesta, johon asiakkaat ja koulutuksiin osallistujat voivat turvallisesti luottaa.

Lopuksi – Pieni, mutta tärkeä kehotus: Valitse kouluttaja, jonka osaamiseen voit nojata

Jokainen kouluttaja opettaa myös olemuksellaan. Ammattietiikka edellyttää, että toimimme asiantuntijoina vain alueilla, jotka hallitsemme itse, sillä pelkkä teoreettinen tieto ilman kliinistä kokemusta jää lainatuksi asiantuntijuudeksi.

Kun siis valitset koulutusta, valitse viisaasti: Valitse kouluttaja, jonka osaamiseen voit nojata ja luottaa; Valitse ihminen, joka kantaa vastuunsa — Sinusta, alasta ja niistä ihmisistä, joita Sinä tulet työssäsi auttamaan. Valitse oppimisympäristö, jossa voit kasvaa turvallisesti ja ammatillisesti kestävästi.

Jokainen meistä ansaitsee koulutuksen ja oppimispolun, joka kehittää, tukee ja vahvistaa sekä osaamista että voimavaroja, jotka kantavat pitkälle työelämään.

Tervetuloa koulutuksiini! Olet sydämellisesti tervetullut 😊

Lukuvinkeiksi mm.

Benner, P. (1984). From novice to expert: Excellence and power in clinical nursing practice. Addison-Wesley.

Beauchamp, T. L., & Childress, J. F. (2019). Principles of biomedical ethics (8th ed.). Oxford University Press.

Eraut, M. (2000). Non-formal learning and tacit knowledge in professional work. British Journal of Educational Psychology, 70(1), 113–136.

Finlay, L. (2008). Reflecting on ‘reflective practice’. Practice-based Professional Learning Paper, 52.

Fuchs, T. (2012). The phenomenology of body memory. Body, Movement and Dance in Psychotherapy, 7(3), 184–197.

Higgs, J., & Titchen, A. (2001). Practice knowledge and expertise in the health professions. Butterworth-Heinemann.

Kolb, D. A. (1984). Experiential learning: Experience as the source of learning and development. Prentice Hall.

Levett-Jones, T., et al. (2010). The ‘five rights’ of clinical reasoning. Nurse Education Today, 30(6), 515–520.

Ogden, P., Minton, K., & Pain, C. (2006). Trauma and the body: A sensorimotor approach to psychotherapy. Norton.

Schön, D. A. (1983). The reflective practitioner: How professionals think in action. Basic Books.

Toom, A. (2022). Tacit Knowledge in Teacher Education. Teoksessa: Encyclopedia of Teacher Education. Springer.